Säävuosi 2019 – monipuolisin sääpäiväkirja
Säävuosi 2019 – sääpäiväkirja on hyvä lahjavinkki sellaiselle, jolla on jo kaikkea. Kirjaan voi merkitä muistiin säätapahtumat ja muutkin tärkeät jutut, joita on mukava myöhemmin vertailla senhetkiseen tilanteeseen. Sääpäiväkirja sisältää Ajaston kalenterin kahdella kirjanmerkillä.
Säävuosi 2019 on myös oiva ja kompakti tietokirja
Uudenlaista tietoa pursuava Säävuosi 2019 on myös säätietokirja. Joka kuukauden kohdalla on esitelty ajankohtaisia sääasioita ja vuoden aikana sää käydään perusteellisesti läpi. Kirjaa voi siis suositella sääoikkujen opetteluun niillekin, joita itse sääpäiväkirjan pitäminen ei niin kiinnostaisikaan. Kirjan säätieto-osuuden on laatinut meteorologi Petri Takala.
Kerää oma säähistoriasi talteen!
Ajaston Säävuosi on ilmestynyt ensimmäisen kerran vuonna 2008. Aktiivisimmilla sääharrastajilla saattaa siis olla jo kymmeneltä vuodelta oman alueensa säähistoria tallessa vertailtavaksi.
SÄÄVUOSI 2019 löytyy kaikista hyvin varustetuista kirjakaupoista ja tavarataloista. Voit ostaa sen myös suoraan Ajaston kalenterikaupasta.
Säävuosi 2019 on myös oiva yrityslahja ja voit tilata siitä erikoispainoksen firmasi omalla logolla! Lisätiedustelut osoitteesta info@saaneuvos.fi