Säävuosi 2020 – Monipuolisin sääpäiväkirja
On taas koittanut se aika vuodesta, kun uusi painotuore sääpäiväkirja on ilmestynyt. Säävuosi 2020 – sääpäiväkirja on hyvä lahjavinkki sellaiselle, jolla on jo kaikkea. Kirjaan voi merkitä muistiin säätapahtumat ja muutkin tärkeät jutut, joita on mukava myöhemmin vertailla senhetkiseen tilanteeseen. Sääpäiväkirja sisältää Ajaston kalenterin kahdella kirjanmerkillä.
Säävuosi 2020 kalenteriosuudessa on paikat muistiinpanoille vuoden jokaista päivää kohti. Lisäksi joka kuukaudelle ja vuodenajoille on omat arkistot ääriarvojen merkitsemistä varten.
Säävuosi 2020 on myös oiva ja kompakti tietokirja
Uudenlaista tietoa pursuava Säävuosi 2020 on myös säätietokirja. Joka kuukauden kohdalla on esitelty ajankohtaisia sääasioita ja vuoden aikana sää käydään perusteellisesti läpi. Kirjaa voi siis suositella sääoikkujen opetteluun niillekin, joita itse sääpäiväkirjan pitäminen ei niin kiinnostaisikaan. Kirjan säätieto-osuuden on laatinut meteorologi Petri Takala.
Kirjassa on paljon kuvia erilaisista sääilmiöistä ja ohjeita vähän erilaiseen sääntarkkailuun. Petri Takalan kirjoittama sääosuus on laadittu pilke silmäkulmassa. Asiaa on paljon ja perusteellisesti. Tieto on kuitenkin jaettu pieniin annoksiin ja joka kuukaudelle on oma tietoiskunsa. Vuoden aikana käydään läpi sään perusasiat, jonka jälkeen tietää säästä jo paljon.
Kerää oma säähistoriasi talteen!
Ajaston Säävuosi on ilmestynyt ensimmäisen kerran vuonna 2008. Aktiivisimmilla sääharrastajilla saattaa siis olla jo kymmeneltä vuodelta oman alueensa säähistoria tallessa vertailtavaksi.
SÄÄVUOSI 2020 löytyy kaikista hyvin varustetuista kirjakaupoista ja tavarataloista. Voit ostaa sen myös suoraan Ajaston kalenterikaupasta.
Säävuosi 2020 on myös oiva yrityslahja ja voit tilata siitä erikoispainoksen firmasi omalla logolla! Lisätiedustelut osoitteesta info@saaneuvos.fi